Tiistaina olisi meidän tehtävämme käydä tutustumassa viimeisen kunnon hardcore kommunistidiktatuurivaltion elämää naapurivaltion puolelta. Matkan varausvaiheessa valitsimme siis ylimääräisen reissun DMZ-aselepolinjalle ja varsinaisesti siellä oleviin valloitustunneleihin. Nämä Pohjois-Korean kaivamat valloitustunnelit löydetiin 1970-luvulla ja suurimmissa tunneleissa voidaan kuljettaa tunnelin läpi 10 000 sotilasta tunnissa. Näitä tunneleita on avattu turisteille neljä kappaletta mutta loput lähes 30 tunnelia ovat salaisia eikä niiden sijaintia paljasteta Etelä-Korean turvallisuuden vuoksi.

Lähdimme hotellimme edestä 7.30 josta menimme taksilla erään matkamuistomyymälän eteen. Bussit lähtivät sieltä n. 8.20. Matkaan lähti joitain länsimaalaisia ja loput olivat japanilaisia turisteja mutta bussissa oli sekä japanin- että englanninkieliset oppaat. Ennen kuin pääsimme varsinaiselle raja-alueelle bussimme pysäytettiin ja eteläkorealainen sotilas tarkasti kaikkien matkustajien passit. Tämän jälkeen menimme Dorasanin observatorioon, mikä oli eräänlainen näköalapaikka, josta näkee Pohjois-Korean puolelle. Sää oli onneksi erittäin selvä ja kiikareilla näki rajalinjan, Pohjois-Korean propagandakylän ja kauempana siintävän Gaesongin kaupungin. Lähimmässä Pohjois-Korean vartiokopissa ei näyttänyt olevan ketään...olivatkohan sulkeisissa tai pitämässä poliittista palaveria kuka tietää. Näimme myös Pohjois-Korean puolella olevan jättimäisen lipputangon ja suuren lipun liehuvan siellä. Lipputangolla on korkeutta lähes 160 metriä ja huipulla liehuva lippu on lähes 200 kilon painoinen. Onneksi paikalla oli kova tuuli niin kiikareilla lipun näki selvästi liehuvan. Näin pellolla pari ihmistä jotka kiertelivät pellolla edestakaisin...ilmeisestikin sitä yhtä viljanjyvää jota ei sitten löytynytkään. Huomasin myös että kaikki Pohjois-Korean puoleiset kukkulat oli hakattu puhtaiksi puista ja kasvustosta. Pohjoiskorealaiset tarvitsevat puuta kipeästi lämmittämiseen joten siinä lienee syy. Kierroksellamme oli melko tiukka aikataulu joten lähdimme 15 minuutin ihmettelyn jälkeen jatkamaan matkaa kohti Pajun kylää.

Pajun kylässä oli valloitustunnelit ja tunneleista ja Korean sodasta kertova museo. Tunnelit olivat n. 73 metrin syvyydessä ja pohjalle laskeuduttiin vaunulla kiskoja pitkin. Tunneli oli välillä melkoisen kapea ja päätä piti varoa välillä. Onneksi oli kypärä päässä. Tunnelissa näky selvästi kallioon porattuja reikiä dynamiittia varten ja räjäytyssuuntakin oli vielä Etelä-Koreaan päin. Pohjoiskorealaiset nimittäin kärähtämisensä jälkeen väittivät Etelä-Korean tehneen tunnelit. Tunneleiden tutkimisen jälkeen nousimme maan pinnalle ja katsoimme museossa lyhyen DMZ-videon ja tutustuimme museoon 20 minuutin ajan. Museossa oli paljon Korean sodan aikaista tavaraa ja tarinaa, sekä tietoa Koreoiden yhdistämisprosessista.

Seuraavaksi siirryimme Dorasanin rautatieasemalle. Dorasanin rautatieasema on eräs Koreoiden yhdistymisprosessin välietappi. Yhdistymisen jälkeen Dorasanin asema olisi ensimmäinen asema Etelä-Korean puolella rajalinjan jälkeen. Rautatietä pitkin olisi mahdollista päästä Pyongyangiin asti mutta tällä hetkellä Pohjois-Korean rautatieverkosto on riittämätön siihen. Dorasanin aseman sisällä oli erilaisia muistotavaroita ja matkamuistomyymälä. Dorasanin aseman lähellä oli myös ns. vapauden silta. Tätä siltaa pitkin Etelä- ja Pohjois-Korea vaihtoivat sotavankinsa Korean sodan jälkeen. Tämä silta oli myös Bond-elokuvassa Kuolema saa odottaa vaikka tosin kyseistä siltaa ei kuvauksissa käytetty.

Kiertelyn jälkeen menimme läheiseen pikkukaupunkiin syömään lounasta tunniksi jonka jälkeen palasimme Seouliin matkamuistomyymälään josta lähdimme matkaan. Mi-Ae oli meitä vastassa ja pienen shoppailun jälkeen lähdimme katsomaan Changdeokgungin kuninkaallista palatsia. Changdeokgungin palatsi rakennettiin 1400-luvun alussa ja se on Joseonin (Korean kuningaskunnan vanha nimi)kuningaskunnan kuuluisin palatsi. Palatsi oli todella hieno arkkitehtuuriltaan ja siinä saattoi kuvitella entisajan korealaiset kävelemässä pitkin palatsin pihaa. Palatsiin kuului kuninkaallisen palatsirakennuksen lisäksi pienempiä hallinnollisia rakennuksia ja muita tiloja. Korean kuninkaalle oli muunmuassa rakennettu oma ulkohuone jonne hänet tarpeen tullen kannettiin asioille. Täytyy sanoa, että oli komein paskamakki minkä olen eläissäni nähnyt :) Palatsiin kuului myös kuninkaallinen puutarha missä oli puita ja erilaisten lehtien peittämiä lampia. Palatsin alueella oli myös palkoillisten asuintilat, jotka muistuttivat tavallaan nykyajan opiskelijasoluja. Eli todella ahtaat paikat on aikanaan työläisillä ollu. Palatsin kiertelyn jälkeen menimme Mi-Aen kanssa Insadongin ostoskadulle jolta löysimme erilaisia matkamuistomyymälöitä. Näihin tutustumiseen käytimme tunnin verran aikaa, jonka jälkeen menimme Mi-Ae vei meidät syömään ravintolaan.

Tukevan aterian jälkeen Mi-Ae vei meidät vielä Seoul Toweriin katsomaan Seoulin kaupungin nähtävyyksiä korkeuksista. Seoul Tower on samalla Seoulin alueen ja lähikaupunkien radio- ja televisiolähetysten masto jonka kautta yleisimmät kanavat kuuluvat. Torni sijaitsi Namsan-vuorella jonne noustiin kaapelikärryllä. Torni oli varsinaisesti reilu 100 metriä korkea. Tornissa oli todella paljon turisteja ja korealaisia vielä niinkin myöhään ja hissiä sai jonottaa ylös ja alas tovin. Seoulin kaupunki näkyi kuitenkin todella hyvin näköalatasanteelta. Vasta sieltä katsottuna voi ymmärtää kuinka tiheä ja sykkivä metropoli Seoul todellisuudessa on. Valoisin alue oli Han-joen pohjoispuolella ns. pilvenpiirtäjäalueella missä Seoulin varsinainen ydinkeskusta sijaitsee. Nähtävyyksiä katseltuamme palasimme taksilla hotellillemme noin klo 22 jälkeen. Unta ei tarvinnut tällaisen toimintarikkaan päivän jälkeen paljoakaan houkutella joten rupesimme nukkumaan katsottuamme hieman elokuvia Etelä-Korean satelliittikanavilta. Seuraavana päivänä olisikin viimeiset ostokset ja paluu ns. "kotimaahamme" eli Japaniin. Mutta nukkumaan oli mukava ruveta kun oli kokenut niin paljon uutta ja ainutlaatuista.